KAUNIIN KUKKULAN LAELLA Fagerkullan pappila

 

Fagerkullan pappila sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Alajärven Lehtimäellä, jota Lakeuksien Lapiksi myös kutsutaan. Lehtimäki on Suomenselän vedenjakajapitäjä, jossa perinteiset Pohjanmaan lakeudet muuttuvat kumpuilevaksi ylänkömaaksi.

Lehtimäen vanha pappila Fagerkulla on sijoittunut nimensä mukaisesti mäkinyppylän päälle. Se on osa Lehtimäen Kirkonkylää sekä historiallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa, että valtakunnallisesti merkittävää vaara-asutusta kantatie 68:n varrella. Pappilan puinen, vuonna 1898 valmistunut päärakennus, 1800-luvulta peräisin oleva renkitupa,, varastorakennus-kokonaisuus sijoittuvat stagen kanssa  noin kilometrin päähän v. 1800 valmistuneesta Lehtimäen kirkosta.

Pappilan nykyisen isännän aikana päärakennusta on remontoitu vanhaa kunnioittaen ja pappilan henki säilyttäen. Pappilan vintin avaraan salitilaan on toteutettu hieno ja tunnelmallinen vinttiklubi. Pihapiirissä sijaitsee myös vanhaan pihapiiriin luontevasti istuva esiintymislava, stage, jossa on käytetty hyödyksi vanhan kivinavetan raunioita. Esiintymislava remontoitiin ja uudistettiin entistä paremmin tilaisuuksia palvelevaksi v. 2021-2022 aikana.

 

pettuleivästä festeihin

Vanha pappila on ollut vuosikymmenten saatossa paitsi kotina Lehtimäen seurakunnan kirkkoherroille perheineen. Pappilassa on palvellut myös kirkkoherran virasto. Aikanaan renkituvan päätyyn rakennetussa rippikouluhuoneistossa toimi tilapäisesti ensimmäiset vuotensa Taimelan kansakoulu syksystä 1891 kevääseen 1893 asti, kunnes uusi koulurakennus valmistui Autionmäelle, Keskikylään.

Fagerkullan pappila pihapiireineen on nähnyt vuosien saatossa paljon aina pettuleivästä Fagerkullafesteihin. Vanhalla pappilalla on ollut yhteisöllisesti ja kulttuurillisesti suuri merkitys alueen kyläyhteisölle.