FAGERKULLAFEST – ENEMMÄN KUIN kotikutoisen lämminhenkiset FESTARIT

Fagerkullafest itsessään on juhla, joka kokoaa monta kulkijaa, etsijää ja löytäjää, samaan pihapiiriin nauttimaan yhdessä olemisesta ja taiteen eri muodoista, erityisesti musiikista. Sen ohessa Fagerkullafestien parissa toimivat vapaaehtoiset tiimiläiset kokoontuvat yhteen ja järjestävät Festien ja yhteisön toiminnan hyväksi pitkin vuotta erilaisia tilaisuuksia ja tempauksia.

 

fagerkullafest – juhlat vanhan pappilan pihapiirissä

Fagerkullafest-tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018, jolloin Festien stagella soittivat itse pappilan isäntä Marko Isolehto, sekä festivaalien kummisetä Jukka Leppilampi vaimonsa Tove Wingren-Leppilammen kanssa. Seuraavana vuonna 2019 Festit kutsuivat jo paljon laajempaa osanottajakuntaa kuulemaan lauteille nousseita Timpurin roudareita, Marko Isolehtoa ja Iiris Lepistöä, sekä Festien pääesiintyjiä, Jukkaa ja Tovea yhdessä Marzi Nymanin ja Maria Ylipään kanssa. Festeillä nähdään ja kuullaan myös aina paikallisia musiikin taitajia.

Vuonna 2020 koettiin jotain aivan uutta koronan suljettua ovet liveyleisöltä. Festit kuitenkin toteutettiin hieman erilaisessa muodossa pienimuotoisesti. Ammattiohjaajan opastuksella tehtiin livetallenne, joka on tavoittanut huikean määrän yleisöä. Kaksiosainen tallenne ensiesitettiin Festien YouTube-kanavalla heinäkuussa 2020 ja huhtikuussa 2021 tallenteet esitettiin TV7:n kanavalla. Tallenteet ovat katsottavissa edelleen TV7:n ohjelma-arkisto Arkista!

Fagerkullafestistä erityisen tekee tapahtuman tunnelma, jolle puitteet luo vanhan pappilan pihapiiri ja Renkitupa. Yleisöön on helppo sujahtaa mukaan ja nautiskella musiikista, herkutella tarjottavista ja rupatella vanhojen tuttujen kanssa ja tehdä tuttavuutta tuntemattomien kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan kokemaan ja aistimaan, millaisia elämyksiä ja kokemuksia Fagerkullafest 2021 tarjoaa!